Ulkoasun vaihdos kesken Sárga on syksystä 2005 pystyssä ollut venäläisiä hevosia aktiivisesti kasvattava siittola, joka perustettiin aiemmin vaikuttaneen Shiran Tallin seuraajaksi. Tällä hetkellä pääasiallinen kasvatusrotumme on russian-based sport horse eli RBSH. Se on mainio urheiluhevonen, omat hevosemme ovat painottuneet este- ja kenttäratsastukseen. Lisäksi meiltä löytyy englantilaisia täysiverisiä sekä lauma sekalaisia, puhtaita venäläisrotuja. Sárga on historiansa aikana kasvattanut myös mm. angloarabeja. Kaikki kasvattimme tunnistat nimen edessä olevasta liitteestä SRG. Sárga on toiminut myös kisatallina järjestäen ahkerasti kilpailuja, nykyisin toiminta painottuu kuitenkin miltei kokonaan kasvatukseen. Kilpailuja (lähinnä este, kenttä, maastoeste) saatetaan pitää yhä silloin tällöin. Välillä järjestämme myös vain venäläishevosille suunnattua toimintaa, lähinnä näyttelyitä. Yleisesti Sárgaa pyöritetään rennosti ja kiireettömästi, kaikki tehdään itse ja silloin kun jaksetaan. Ulkoasussa tärkeintä ei ole näyttävyys vaan selkeys ja helppokäyttöisyys, hevosten kuvina voimme hyvin käyttää vapaasti kopioitavia kuvia. Meillä ei tarvitse pelätä tiukkapipoisuutta tai liian vakavaa menoa, näin hommassa pysyy mielekkyys ja toimintaa jaksetaan järjestää pitkään. Niin siis tällä hetkellä, jatka tutustumistasi Sárgaan ja tule toistekin! Shira B. (VRL-0040, VMR) - sarga@safiiri.net
|